lauantai 11. huhtikuuta 2015

Vaikka ''pieni'' olenkin, kyllä minä jaksan

Kaikkien iloksi ja tiedoksi, oon ollu jo kuukauden TÖISSÄ! Ja mikä parasta, semmoses paikas missä olin harjoittelussa ja silloin jo haaveilin pääseväni sinne. 
Toki työn kuvani muuttui pari viikkoa sitten, mutta se ei haitannut. Ei edes siinä määrin, etten ollu tehny sitä hommaa päivääkään. 

Siinä huomasin itseeni eron entiseen. Otin härkää sarvista ja aloin tekemään töitä siinä hommassa, mitä en ollu eläissäni tehny. Toki sain perehdytyksen, mutta mänöö silti aikansa, että homma sujuu hyvin. 

Mitä sitte teen? Oon varastohoitaja.

Lyhyesti sanottuna hommaani kuuluu kuorman vastaanotto, purkaminen/paikoilleen laitto, tavaran laittaminen eteen päin. Ja mistä oon saanu kaikkein eniten voivottelua?

''Voi sinua, oot iha nääntyneen näkönen tavaroitten nostelusta''

''Jaksatsie nostaa?''

''Varo ettei selkä mene''

''MITEN sie jaksat nostaa''

Kyllä, kuormat ei ole mitään pieniä. Esimerkiksi purin eilen yksin pakasteita yhteensä 1748kg. Kyllä, toista tonnia pelkkiä pakasteita. Ja siihe päälle kuuluu vielä kuiva-aine tavarat yms. kuorma. Onneks siihen sain apua, ois aika menny tiukille, kun muutki hommat pitää tehä ku kuormaa purkaa.

Mikä siis tekee ns. vaikean MINULLE tässä hommassa? Aika. 
Kun ei ole tätä hommaa tehny, asiat tekeekin hitaammin. 

Minua ei haittaa tavaroitten purkaminen ja mättäminen. En ole selkääni laittanu paskaks, kun muistan pitää sen suorassa ja vetää ''navan selkärankaan'', eli kroppa tiukkana. 
Tiedän rajani nostamisten suhteen, jos painava liha laatikko on liian korkealla, pyydän apua sen nostamiseen alas. Ja tarviiko täyttä laatikkoa nostaa jonku toise laatiko päälle? Oon tehny niinkin (hidasta hommaa voi olla joo) että laitan tyhjän laatikon toise päälle, ja mätän siihen sitten tavarat. Samalla tulee laskettua tuleeko oikea määrä taloon.

Tykkään olla järjestelmällinen ja tarkka. Huolellisuus asioitten tekemiseen antaa kiitosta siinä määrin, ettei tule sanomista jälkeenpäin. Oon saattanu olla piikki lihassa joillekin ihmisille, kun joutuu kyselemään vielä paljonki asioista mitä ei tiedä. Oppia ikä kaikki.


Tokihan nostelujen lomassa tulee kolhuja enemmän ku siinä hommas mitä aikasemmin tein. En siis omista mitään missi sääriä, en tosin oo koskaa omistanutkaa. Mustelmia tuloo herkästi ja on aina tullu. Ainut haitta tässä on se, että Niilo tykkää tökkiä mustelmia... D:
Voitte kuvitella sen älämölön, ku toine tulee kohti sormet ojossa hullunkiilto silmissään katsoen mun mustelmia.

Vaikken ole raavas mies, jaksan iha hyvin nostella. Vaikka välillä manaankin kuormien suuruutta jne, eise sitä sano ettenkö jaksa purkaa niitä. Kaikki valittaa välillä työstään.
Sekin jos manaan kuormia, se johtuu siitä, että koen ettei aika riitä.  

Enkä sitä sano, ettenkö väsy! Pääsiäisloma aikana nukuin niin paljon yks päivä, että olin hereillä n. 5tuntia. Eilen nukahin kaheksa jälkeen ja heräsin tänä aamuna yheksän aikaan.
Tein itteni kanssa sopimuksen, etten ajattele kotona ja varsinkaan nukkumaan mennessä mitään töihin liittyvää. Saatan kirjottaa muistilapun itelleni, mutta muuten annan asioitte olla. Koen tällä tavoin säästeleväni hermojani. Jaksamista autan nukkumisella ja rentoutumisella, tekemällä jotai kivaa Niilon kanssa ( päikkärit on kiva tekeminen ku tuhisee toisen kanssa vieretyste :D ), tapaamalla kavereita. 

Toivon saavani voivottelua enemmän siitä, kun aika menee tiukille kun iteksiään tekee. 
Enkä siitä tavaroitte mättämisestä. Kiva se on, kun huolehditaan, mutta enemmän antaa buustia päivään kun tsempataan. 

Ja nyt taian männä sohvalle ryystää teetä toisen pannullise, pohdiskelen mitä kivaa tänään tekis vai tekiskö mitään?