maanantai 19. tammikuuta 2015

Tuokoon veljensä uni mukanaan

Minä liikun on vain vauhti hiipunut
askel askeleelta raskaammaksi käynti muuttunut
ei taida olla minusta enää jatkamaan
vaikka nähtävää on jäljellä
en jää silti katsomaan

15.1 torstai ilta, oli sydäntä särkevä. Äitee laittoi viestiä, että Elmo halvaantuu, eläinlääkäri on soitettu kotiin. 

Hetkeäkään en ajatellun, ettenkö lähtisi paikan päälle, näkemään Elmon viimeisen kerran.
Niin me lähettiin Niilon kanssa ajamaan.

Saavuttiin perille, heti suuntasin Elmon luo. Miten mua sattui nähdä, miten toisella ei ollut hyvä olla. Hengitti raskaasti. Siinä me siliteltiin ja rapsuteltiin, jutusteltii Elmolle.

Kuka mun kanssa jakaa leivän? En mä voi Niilollekkaa syöttää viimeistä palaa leivistä mitä syön. Kuka tulee juosten vastaan? Kuka nyt vartioi pihaa autoilta, linnuilta, jäniksiltä?


Tahdon levätä
tahdon silmät ummistaa
en nousta vähään aikaan
uni tullessaan saa tuoda veljen mukanaan
en palaa tähän aikaan


Aika tuntui matelevan, kun odotettiin eläinlääkäriä. 

Elmo päättää nousta ylös ja vaihtaa paikkaa. Viimesillä askeleillaan se siirtyy hoiperrellen oven eteen makaamaan. Hengityksen tahtiin ovi pienesti kolahtelee.

Ikuisuudelta tuntuvan odotuksen jälkeen eläinlääkäri saapuu paikalle.
Elmo katselee vaan kulmien alta tätä vierasta.

Eläinlääkäri antaa rauhoittavan takajalkaan, Elmo ei reagoi. 

Sitten alkoi suonen etsintä etujalasta. Minä jäin Elmon vierelle, äitee ei siedä neuloja ja verta. Lopulta suoni löytyy. 


Pyysit vähän
vähään pyysit tyytymään
minä pidin lupaukseni ja tyydyin vielä vähempään
ei onni löydy siitä että uutta hamuaa
vaan siitä että oppii saamastaan nauttimaan


Oli kirjaimellisesti hyvästien aika. 

Niin alkoi viimeisen piikin sisältö häviämään suoneen.

''Nuku vain Elmo, kerro Coralle terveisiä.. Nuku vain..''

Elmon hengitys hidastui, oven kolina alkoi pienenemään.


Tahdon levätä...


Lopulta, vain hiljaisuus.


Minä muistella en tahdo eilistä
enkä huomistakaan murehdi
uni tulla saa
uni vihdoin tulla saa
tuokoon veljensä uni mukanaan


Halusimme olla täysin varmoja, ja pyynnöstämme eläinlääkäri antoi vielä suoraan sydämmeen lopullisen piikin. 

Odotimme, että eläinlääkäri sanoo, ettei kuulu enään mitään värinä ääniä sydämmestä.

Ja niin ei kuulunut enää mitään.


Tahdon levätä...


Elmo näytti niin levollisesta, rauhalliselta, nukkuvalta. 
Nyt sen oli hyvä olla.

Veimme Elmon metsään, missä odotti viimeinen leposija.

Se oli sydäntä raastavaa, mutta kuitenkin helpottavaa. Enää ei Elmoa sattuisi.

Äkilliseen yleistilan heikkenemiseen ei löytynyt suoranaista syytä, mutta epäilimme sisäistä verenvuotoa. Elmon ikenet olivat todella vaaleat ja tassut kylmät. 
Mutta tärkeintä kuitenkin se, ettei Elmo kärsinyt kamalista kivuista.

Elmo sai elää erittäin hyvän elämän. Sillä ei ollut sairauksia, mitkä ois sitä hidastanut. Ikää ehti kertyä 10 vuotta, mikä on paljon isolle koiralle. Se sai elellä laumanvartijan luonnolle sopivalla alueella. Sai vahtia taloa ja sen väkeä. Sai jolkotella menemään metsässä.

Vaikka Elmo oli melkone jästipää, itsepäinen pässikkä, se oli ihana. Huomiota haluava, hellyyttä hamuava. Tuli halimaan ja tykkäsi rapsutuksista, kuten koirat yleensä. Välillä tuntui ihan kuin se puhuiskin, kun osasi tuhahella sopiviin väleihin. Elmo oli ihana, rakastettava, kuolaava karvapallo. Toista samanlaista ei kuunaan ole. 


Elmo

22.12.2004-15.1.2015




















Mokoman laulun, Uni saa tulla, sanat kirjoituksen välissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti