torstai 29. tammikuuta 2015

Raskas mieli

Vuosi ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.

Ensin lähtee Elmo ja viikkoa myöhemmin Mika pois. Toinen tuli yllättäen, toinen oli odotettavissa. 

Kaikilla keillä on lemmikki, tulee kohtaamaan tälläisen tilanteen jonakin päivänä.
Kaikilla keillä on perhe, sukulaisia, ystäviä, tulevat kohtaamaan todennäköisesti jonkun pois menon.

Olen ollut hautajaisissa, kuten moni muukin. Aivan läheisiä sukulaisia on kuollut muutama. En muista kaikkia, lähimuistissa on tädin ja sedän hautajaiset parin vuoden takaa.

Pari vuotta sitten olin myös ensimmäistä kertaa ikinä tilanteessa, kun ihminen on kuolemassa, olin silloin harjoittelussa lähihoitaja opintojen aikana. Hänellä oli mennyt ruokaa väärään kurkkuun ja yski paljon. Tietenkin hoitajat yrittivät auttaa saamaan sen pois. En muista tarkalleen miten asiat etenivät, mutta muistan, että hänellä luki papereissa elvytyskielto. Ruoka saatiin henkitorvesta, mutta tilanne ei siitä parantunut. Hän ei siitä enään selvinnyt. Muistan kellonajankin, kun kuolema todettiin, 20:17. Autoin kuolleen laitossa, ja rehellisesti sanottuna itku oli kurkussa, kun tädin kuolemasta oli ollut vasta vajaa kuukausi. Mutta asia täytyi hoitaa.

Toinen tapaus sattui toisessa harjoittelu paikassa. Iäkäs ihminen, kenellä oli jalka menossa kuolioon. Leikkauslupaa ei ollut. Toisella kamalia kipuja, eikä pysty itse sanomaan mitään järkevää enää. Tilannetta seurattiin, mutta niin kävi, että hän nukkui pois. Elämäni toinen kerta, kun auton kuolleen laitossa. En sano, että se olisi ollut helppoa, mutta kun oli jo yksi takanapäin, asiat sujui vähän paremmin.

Monikaan ei näe hetkeä, kun toinen kuolee, saati ole laittamassa menehtynyttä.
Henkilökohtaisesti nämä tapahtumat ovat avanneet minun silmiäni ja katson asioita uudella tavalla. Vaikea selittää miten, mutta ne ovat.

Elmon tilanteessa, luulin ensin, että  itken aivan hysteerisesti koko ajan. Kun tuli tilanne, että istun Elmon vierellä, kun oli viimeisen piikin aika, en itkenyt hysteerisesti. 
Silitin ja puhuin rauhallisesti ''nuku vain Elmo, nuku vain..'' 
Jälkikäteen on tullut itkettyä vuolaasti, ymmärtäen silti, että toisella on nyt hyvä olla.

Sama tilanne Mikan kohdalla, aavistin illalla, ettei Mika näe seuraavaa aamua. Istuin häkin vierellä ja katselin Mikaa. En tohtinut alkaa silittelemään tai muutakaan, annoin nukkua.
Aamulla huomasin Mikan nukkuneen pois. Kyllä, olin surullinen, itkuinen ja myös helpottunut. Toisella ei ole enää paha olla. Olin päivän töissä, tietenkin ajattelin Mikaa. Vasta sitten, kun pääsin kotiin alkoi itku. Veimme Mikan Juvalle metsään ja siellä se itku vasta alkoikin. Tajuaminen, että ensin kuolee rakas Elmo ja viikkoa myöhemmin rakas Mika. Miksi? Miksi juuri nyt ja näin lähekkäin.

Tähän kysymykseen en saa keneltäkään kunnollista vastausta, koska sellaista ei ole.
Kuolema ei katso aikaa eikä paikkaa.
Sen tulee kohtaamaan meistä jokainen.

Paljon on tullut ajateltua asioita. Elämä antaa, elämä ottaa. 
Muttei pidä jäädä mennettyä vatvomaan. Pitää olla kiitollinen yhteisistä hetkistä.

''Älä pelkää vaan uskalla elää
Et saa käpertyä sisimpään
Luota itseesi, uskalla elää
Et saa tyytyä sen vähempään
Uskalla elää''

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Mika

Niin lähti Mika, unten mailla siirtyi tähdeksi taivaalle.

Mika oli jo vanha herra, tää oli odotettavissa..

Eilen illalla huomasin, että se oli kaivautunu syvemmälle puruihin ja paperiin ku yleensä.
Makasi kyljeltään, mitä ei ennen ole tehny.

Siinä mä istuin häkin vierellä, katselin pienestä kolosta Mikaa.

Aavistin, ettei Mika näe seuraavaa aamua enää.




Ja niin ei nähnytkään, aamulla katsoin Mikaa ja ikiunta nukkui.

Niin jotain jää päivärutiineista uupumaan, enää ei tuu huikkastua ''huomenta Mika!'', ''Hei hei Mika'', ''Mitä kuuluu Mika'', ''Hyvää yötä Mika''.

Olit ihana pallero, vaikka olitkin purevaa sorttia. Aina nakertelit kaltereita aamuisin, kun menin keittiöön. Nostit pääsi puruista, kun sulle höpisin..

Nuku hyvin Mika <3

maanantai 19. tammikuuta 2015

Tuokoon veljensä uni mukanaan

Minä liikun on vain vauhti hiipunut
askel askeleelta raskaammaksi käynti muuttunut
ei taida olla minusta enää jatkamaan
vaikka nähtävää on jäljellä
en jää silti katsomaan

15.1 torstai ilta, oli sydäntä särkevä. Äitee laittoi viestiä, että Elmo halvaantuu, eläinlääkäri on soitettu kotiin. 

Hetkeäkään en ajatellun, ettenkö lähtisi paikan päälle, näkemään Elmon viimeisen kerran.
Niin me lähettiin Niilon kanssa ajamaan.

Saavuttiin perille, heti suuntasin Elmon luo. Miten mua sattui nähdä, miten toisella ei ollut hyvä olla. Hengitti raskaasti. Siinä me siliteltiin ja rapsuteltiin, jutusteltii Elmolle.

Kuka mun kanssa jakaa leivän? En mä voi Niilollekkaa syöttää viimeistä palaa leivistä mitä syön. Kuka tulee juosten vastaan? Kuka nyt vartioi pihaa autoilta, linnuilta, jäniksiltä?


Tahdon levätä
tahdon silmät ummistaa
en nousta vähään aikaan
uni tullessaan saa tuoda veljen mukanaan
en palaa tähän aikaan


Aika tuntui matelevan, kun odotettiin eläinlääkäriä. 

Elmo päättää nousta ylös ja vaihtaa paikkaa. Viimesillä askeleillaan se siirtyy hoiperrellen oven eteen makaamaan. Hengityksen tahtiin ovi pienesti kolahtelee.

Ikuisuudelta tuntuvan odotuksen jälkeen eläinlääkäri saapuu paikalle.
Elmo katselee vaan kulmien alta tätä vierasta.

Eläinlääkäri antaa rauhoittavan takajalkaan, Elmo ei reagoi. 

Sitten alkoi suonen etsintä etujalasta. Minä jäin Elmon vierelle, äitee ei siedä neuloja ja verta. Lopulta suoni löytyy. 


Pyysit vähän
vähään pyysit tyytymään
minä pidin lupaukseni ja tyydyin vielä vähempään
ei onni löydy siitä että uutta hamuaa
vaan siitä että oppii saamastaan nauttimaan


Oli kirjaimellisesti hyvästien aika. 

Niin alkoi viimeisen piikin sisältö häviämään suoneen.

''Nuku vain Elmo, kerro Coralle terveisiä.. Nuku vain..''

Elmon hengitys hidastui, oven kolina alkoi pienenemään.


Tahdon levätä...


Lopulta, vain hiljaisuus.


Minä muistella en tahdo eilistä
enkä huomistakaan murehdi
uni tulla saa
uni vihdoin tulla saa
tuokoon veljensä uni mukanaan


Halusimme olla täysin varmoja, ja pyynnöstämme eläinlääkäri antoi vielä suoraan sydämmeen lopullisen piikin. 

Odotimme, että eläinlääkäri sanoo, ettei kuulu enään mitään värinä ääniä sydämmestä.

Ja niin ei kuulunut enää mitään.


Tahdon levätä...


Elmo näytti niin levollisesta, rauhalliselta, nukkuvalta. 
Nyt sen oli hyvä olla.

Veimme Elmon metsään, missä odotti viimeinen leposija.

Se oli sydäntä raastavaa, mutta kuitenkin helpottavaa. Enää ei Elmoa sattuisi.

Äkilliseen yleistilan heikkenemiseen ei löytynyt suoranaista syytä, mutta epäilimme sisäistä verenvuotoa. Elmon ikenet olivat todella vaaleat ja tassut kylmät. 
Mutta tärkeintä kuitenkin se, ettei Elmo kärsinyt kamalista kivuista.

Elmo sai elää erittäin hyvän elämän. Sillä ei ollut sairauksia, mitkä ois sitä hidastanut. Ikää ehti kertyä 10 vuotta, mikä on paljon isolle koiralle. Se sai elellä laumanvartijan luonnolle sopivalla alueella. Sai vahtia taloa ja sen väkeä. Sai jolkotella menemään metsässä.

Vaikka Elmo oli melkone jästipää, itsepäinen pässikkä, se oli ihana. Huomiota haluava, hellyyttä hamuava. Tuli halimaan ja tykkäsi rapsutuksista, kuten koirat yleensä. Välillä tuntui ihan kuin se puhuiskin, kun osasi tuhahella sopiviin väleihin. Elmo oli ihana, rakastettava, kuolaava karvapallo. Toista samanlaista ei kuunaan ole. 


Elmo

22.12.2004-15.1.2015




















Mokoman laulun, Uni saa tulla, sanat kirjoituksen välissä. 

perjantai 2. tammikuuta 2015

Mennyt vuosi 2014, kohti vuotta 2015!

Vuosi vierähti huimaa vauhia ja kaikkea onkin sisältynyt vuoteen 2014.

Harjoittelua oli oikeastaan koko vuosi, sisältyi toki muutama viikko kouluakin.
Erittäin hyviä numeroita sain harjoittelu paikoista ja ylpein olen viimeisimmästä!
Suoritin suurtalouskeittiö osiota Isopadassa ja sain kuin sainkin K3! Muistakin sain K3, mutta tää meni kyl ylitse muiden. Se epävarmuus mikä kalvoi mieltä muissa paikoissa näyttöpäivinä oli iha hirveetä. Se stressin määrä oli iha hirveetä. Vaan ei Isopadassa.
En stressannut yhtään. En ajatellut oikeastaan yhtään sitä, että nyt on näyttöpäivät. Ajattelin vaan: ''Nää on mun 3 vikaa päivää täällä.. Voi kun vois jäädä pitemmäksi aikaa''
Alunperin mun harkka ois päättyny marraskuun alkupuolella, mutta onneksi päätin pidentää aikaani siellä. Päätin, että haluun oppia lisää, haluan osata tehdä hommat paremmin ja nopeammin. Kuitenkin ymmärsin olla vaatimatta liikoja iteltäni, mikä vähensi stressiä huomattavasti. Keskityin olennaiseen, siihen omaan työhöni mikä mulle annettiin.
Nyt vaan toivon, että jonaki päivänä pääsisin sinne töihin! Mänen vaikka ruokapalkalla pesee patoja :--D Mahti työporukka siellä, hullun hauska suorastaan. 
Kunhan nyt muistan vikassa harjoittelu paikas olla ressaamatta, mutta senki meen vaikka päällä seisten! Sit ois nimittäin koulu taputeltu.


Vuoden mittaan tuli huomattua, kenet kannattaa pitää lähellä, keihin kannattaa olla yhteyksissä. Päätinki sivuuttaa ne ihmiset elämästäni, keiden kanssa mulla ei oo hyvä olla. Ja päätös on ollu mitä mainioin! Vaikka oonki jollain tapaa pienesti erakko luonteinen, yhteyksissä olen tiettyihin ihmisiin pienissäkin määrin, niihin keihin haluan.
Hittookos sitä pitämään ihmisiä elämässään keiden kanssa ei ole mukava olla tai ei halua ees olla yhteyksissä. Vaikka sois kaverin kaveri, ei sen tarvi olla minun kaveri.

2014 vuosi ei pitänyt sisällään liikunnallista elämää kuten 2013. Ja oikeastaan ei mua se haitannut. En jaksanut alkaa ressaamaan peilikuvastani, kun aika meni harjoitteluissa ressaamiseen. Mutta kyllä on ollu ajatuksena alkaa jälleen pikku hiljaa pohtimaan mitä söis ja millon liikkuis. Mutten ota sitä uuden vuoden lupauksena. Se on mua itteäni varten eikä mun tarvi luvata sitä kellekkään. 

Mitä odotan vuodelta 2015? 

Yritän ylläpitää stressitöntä ajatusmaailmaani vikassa harkka paikassa. 

Toivottavasti saan töitä, en halua ajatellakkaan opiskelua. 6 vuotta kun on opiskellut, alkaa pikku hiljaa jo riittämään.

Odotan tyttöjen iltoja V:n, M:n ja M:n kanssa, neljän tähden illallisia on vielä jäljellä!

Pieniä viikonloppu reissuja voisi tehdä.

Toivottavasti piakkoin saisin tietää, milloin mun viisaudenhampaat poistetaan. Eihän se oo toisaalta kivaa, kun sen jälkeen on varmasti kipua ja särkyä luvassa. Mutta olisi sekin asia hoidettu.

Muuta en oikeestaan jaksa ajatella, katsotaan mitä elämä tuo tullessaan!

P.s Piru vie oon kyllä innoissani ja ylpeä itestäni, kun hoidin sen suurtalous keittiö harjoittelun K3 tasolla. Huomasin siis, mikä ala mulle sopii ja mitä haluan tehä!


Rennosti män joulu

Hyvä näin reippaasti jälkeen joulun alkaa kirjottelemaan miten se män.

Mutta alotetaampa iha siitä, että ilostutin työkavereita harkka paikassani!

Oon jo aiemmin katellu purkkei, mihin on laitettu kaakaota ja esim. vaahtokarkkei, muffinsin kuiva-aine tarpeita tai keksi tarpeita. Halusin sitte tehä työkavereille pilttipurkkeihin kaakaovaahtokarkkisekotuksen! 

Luulin, että eihän tässä mäne kuin vähän aikaa, kun saan nää täytettyä ja koristeltua. Paska latvat sanon minä.... Hyvä että 1kg kaakaopussi riitti ja vaahtokarkit loppu kesken. Eipä auttanu ku ostaa lissää. Koristelussa mäni sitten aaaaikaaaaaa.... Rusetit tehty ite erivärisistä papereista ja joulu toivotus liputilaputi kortit tehty ite. Onneks Niilo autto! Ois menny muute ikä ja terveys... Ja näitähän myö tehtii se 24kpl. Oikein iloisia olivat työkaverit! :)

Sylikummille tein purnukan, mikä sisältää piparminttu muffinsien kuiva-aineet.
Hankalinta oli löytää sopiva purkki, mutta onneksi löyty Amanda B:stä! :)



Tässä vielä ohje, mitä purnukkaan tulee. Samas järjestykses laitetaan purkkiinki niiku o lueteltuna.

Piparminttu
muffinsit

2dl ruokokidesokeria (tavis sokeriki käy)
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
½tl suolaa
2tl vaniljasokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
6-7 piparminttutikkua rouhittuna

Vehnäjauho, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri sekoitetaan keskenään ja laitetaan sokerin jälkeen purkkiin. Kaakaojauhe päälle (kannattaa siivilöidä ensin, paakkusta oli ainaki meillä) ja lopuski rouhitut piparminttutikut. Ja purkin kokohan on oltava 5dl purkki! :)





Innostuin myös näpertelee led-valoihin paperikuutioita, mistä lie seki innostus tuli! Yleensä mulla ei hermot kestä alkaa näpertelee tommosia juttuja :D



Pikkuinen kuusi löysi paikkansa meiltä jälleen myös :)


Jouluhan muuten mäni oikein rennosti. Aattona käytii Niilon kanssa häne mummollaa ja äiteensäki tuli sinne. Syötii puuroo, lumiukko katottii ja joulurauhan julistus kahottii kans. Ekan kerran taisin senki kahtoa.. Siitä piti suunnata ukolle syömään, mutta Niilol oli jo aamusta ollu päänsärkyä, ni Nipan kiikutin sit kotio peito alle koisimaan ja mänin iteksiäni sitte ukolle. Jonettakii tuli sinne ja monen vuoden jälkeen nähtii joulupukkikin. Oli hiukan naurus pitämistä... Ei ny oikee enää uponnu tuo pukki juttu :D Mut kiva oli viettää aikaa ja höpötellä kaike näköstä.

Illalla katottiiki Niilon kanssa Taru Sormusten Herrasta viimene leffa, pidennetty versio 4h... Ikinä en ollu kattonu TSH leffoi alusta loppuun ilman nukahtamista. Vaan tälläpä kertaa katoin joka ikisen niistä alusta loppuun! Viimeses oli kyl vähä vaikeuksia, Niilo huomas, että 4h leffa on liia pitkä mulle. Kolmannen tunnin jälkeen aloin olee jo aika levoton. :D

Joulupäivänä nukuttiin piiiitkään. Sukuloimas käytiin vielä illalla ja muuten sitten olla möllöteltiin vaan. Oikein mukavata! Viikonloppuna mänin porukoille yöks ja sunnuntaina vein bussille ku lähtivät Tallinnas käymään. 

Tämmöset joulun vietot on oikein kivoja, ei tarvi ressata, että pitäs joka paikas käyä yhtenä päivänä. :)