keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Niilo

Mä mihin sussa ensin ihastuin?
Silmiis sinisiin, jännittävään kuviointiin.
Katsees niin lempeä, mystisen kiihkeä.
Oli sulla hiukset niin pitkät, pitemmät kuin minulla.
Olemukses niin vahva, miehekäs, charmikas.

Syvemmin, kun suhun tutustuin, sitä enemmän suhun ihastuin.
Sulta opin paljon, itseeni sen myötä uudelleen tutustuin.
Kuin varkain, huomasin itseni suhun rakastuneen.
Mutkien kautta yhteen päädyttiin, onnellisempi voinut olla en.
Sun kaltainen mies rinnallain, olin onnen tyttö vain.

Tätä tunnetta en ole kadottanut sisälläin.
Vaikka arki meitä koettelee, mikään muu muuttunut ole ei,
paitsi pituus hiuksies.


Rakkaudella, Nannu


torstai 14. marraskuuta 2013

PIKKUJOULUT WOOPWOOP!

Eilinen ilta/yö/aamu oli varsin ikimuistoinen! Pidettiin siis luokan pikkujoulut ja mul oli pie paniikki kutrieni kanssa. Varauduin siihen, että joudun kastelee hiukset jos kiharat ei onnistu, mutta ne onnistu! Ihme ja kumma... Ja anteeksi kuvalaatu. :c



Aloitimme pippalot Ravintola Hillassa, missä syötiin tooooooosi hyvää sapuskaa. Oli kaksi vaihtoehtoa pääruualle, toista en muista, mut itse valitsin kanan. Pikkusen vain kurkin ja tiirasin mitä mun lautanen pitää sisällään mut Ma ja Mi sanoivat vaa et syösyö eläkä kato. :D
Vaikka siel oliki semmosii raaka-aineita mitä en yleensä syö mielellää, ni oli hyvvee! Yllätyin.


Jälkkärinä oli kyl eerittäin kaunis annos! En oo tainnu nii upeeta annosta syyäkkää..
Ja nam nam oli sekin hyvää! Punainen jauhe on marjoja, hassun pirtsakkaa. Harmikseni en jaksanu pääruokaakaa syyä kokonaan, niin en tätäkään... Vi sitten mussutti loput. :)


Syömingin jälkeen siirryimmen toiselle puolelle Helle -baariin. Hassunhauskaalepposaavietteleväädäänsdäänsnauravaa menoo! Pullon pyöritystäki oltiin jossai välis ja muuten vain höpöteltiin. Vihdoinki pääs kunnolla juttelee ihmisille ja tutustumaan. Pariin valioyksilöön tutustuin hiukan enemmänkin, jännä mimmosia ihmisiä!
Hassuttaa kauhiasti, et joidenki ihmisten kans tulee juttuun ihaku ois tuntenu kauanki. :)

Illan jatkuessa myöhemmäksi ja lähemmäs puolta yötä osa meistä jatkoi kohti Vaakunaa. Sielläpä sitten oltiikin muutaman immeisen kans pilkkuun asti, eikä ees väsyttäny! (ihme)
Muut oli vähä ihmeissään ku biletin iha kybäl vaikken olna juona mitteen holillista. Vaa kun on syntymähumala mitäs sitä tarviais! 8D oli kyl mahtavaa, vaik tupa oli täynnä haalariväkeä. Woop woop ja sillee!

Pilkun tultua ja ulos päästyämme vippasin Vi:n ja Ti:n kotio ja kurvailin itsekin sitten kohti kotia. Kello tais olla lähemmä puol 5 enneku pääsin sänkyy asti ja herätys oli sitten 7:45. Suoraan sanoen vitutti aamulla herätä 6:45 siihen, koska luulen olevani myöhäs ja toitotin mielessäni, että pitää tehä esivalmistelut jotta annokset ehtii valmiiksi! Viimesen tunnin tarkastelin puhelinta 10-15min välein ja aina mietin et ei, ei mun viel piä nousta.......

Tuo annoksista höpäjäminen ja uneksiminen johtuu kai siitä tasokokeesta mikä oli mulla eilen. Ja se meni odotettua paremmin! Äitee tosin sanoi, että taisin olla ite ainoa, joka epäili onnistumista... Tein siis poron sisäpaistia, perunamuussia, puolukka öö.. mössöä, kastike ja vihanneksina toimi kesäkurpitsa, selleri ja pun.sipuli. 2min meni annetusta ajasta mut no..... Mieltä lämmitti eniten se, että poro oli tooodella hyvää! Ja siihen mä pyrin, ettei siitä tule mikää kuiva kökkö. Arvostelut ku kahottiin ja pisteet laskettiin sain 24+(++)/25!!!
Esillepanoa pittee harjotella ja pohtia, hätä ja kiirus kun tuli, ei sitä ehtinä enää miettiä.
Tyytyväinen olen ihteeni ja suoritukseeni! Paremmin jos ois menny oisin jo Masterchef ;)


En muistanu ottaa valmiista annoksesta kuvaa, ni otimpa ees puoliks syödystä... :D

Semmost meno meininkiä. Innolla odotan uusintaa saman porukan kans! Suunnitteilla olisi viini ilta meillä. Ja siksi meillä, jotta MINÄ voisin maistella kans viinejä. Ahistaa kauhiasti jos ois muual ja ei sais ite ajaa kotio. Ja toisaalt haluan immeiset käymää meilläki! :)

Kiitos kuittaus, minä koita nyt väähn siivota ni Niilosta on kiva tulla ees jotenkuten siistittyyn kotiin.








tiistai 12. marraskuuta 2013

Kattaus à la Nannu

Tänään harjoiteltiin koulussa koko  päivä liinotuksia, kattauksia, noutopöydän tekoa/koristelua, vatitarjoilua. 

Lyhkäisyydessään kerrottuna minulla meni kattaus pilalle siin määrin, etten saanu tehtyä niitä servettitaitoksia mitä halusin. Kangasservetit oli pesty/mankeloitu väärin, niin ne ei ollu neliöitä... Ja niin minä jälleen parahdin itkuun, kun tuskastuin ja vatitarjoilun opettelu meni minulta ohi. Opettaja tosin sanoi, että jossai yhteydes voidaan harjoitella sitä kyllä. Mutta kerrottakoon, että kyllä mua hävetti kun taas itkin. Joillekkin asioille kun ei voi mitään, niin pitää tyytyä siihen mitä on. Mun täytyy skarpata ihteeni! *läpsimistä naamalle* Toisaalta olen ylpiä siitä, että kattauksestani ei tullut moitittavaa, kaik oli just eikä melkeen! 

Ja sitten kuvia, anteheksi huono laatu, puhelimella nappasin, kun kamera jäi kotiin.






Tehtiin parin luokkalaisen kanssa noutopöytään koristelutkin. Tämä kuva oli ainoa joka oli onnistunut puhelimen kans, hmhö... Suurin osa koristeista mitä käytettiin koulussa oli minun tuomiani (partylite hommia kun tekee tulee ostettua esittelypöytään vaikka mitä härpäkettä)


Muidenkin kattauksista tuli tosi hienoja ja ideoita tuli paljon, miten voi tehä koristeluja pöytään. Ajattelin, että voisin täs kotona harjotella erilaisia servettitaitoksia ja kattauksia kahdelle hengelle. Ei meil kyl kauhiasti erilaisia astioit ole, mut voihan kaikkee muuta muutella ku astioita! Ja erityylein rakennella. 

Muuten oli kyl kiva päivä koulus ja oli kiva jutella opettajanki kans päivän päätteeksi asioista. Koulun jälkeen Niilo tuliki kaupunkiin landelta ja kodin kautta mäntiiki yhessä landelle saunomaa ja olemaan. Meinattii (ja alotettiinkin) kahtoa Hobitti leffaa mut mua rupes saunan jälkee nii paljo väsyttää et turha oli kahtoo loppuun. Oisin varmaa nukahtana. Mut oli pitkäst aikaa kiva käyä saunas :)

Semmosta, huomenna sit nähään mimmone kokki mä oon tasokokeessa. Soitellen sotaan sanoisinko!

maanantai 11. marraskuuta 2013

No nussitaampa sit kunnolla, sitä pilkkua nääs.

En ole sen syvällisemmin asiaa koskaan pohtinut, mutta viime viikko laittoi kyllä mietintä myssyn päähän ja tiukasti... Olenko oikeasti niin nipo tiukkapipo ämmä, joka haluaa kaiken menevän just eikä melkeen? En täysin allekirjoita tuota, koska jotkut asiat ei ole niin'' just eikä melkeen'' asioita. En oikeastaan pysty kauheasti erottelee asioita missä se pätee, koska jotenkin tuntuu, että ne vaihtelee. Vaihteleeko ne mielialan mukaan? Ken tietää, mutta koulussa tuo mun pilkun viilaus on kyllä noussut esille. Aikaisemmin kerroinkin kun kävi se hermoromahdus niin pari päivää myöhemmin meinas käyä melkein sama. Kaikki hyökkää vastaan ja tuntuu ettei mua ymmärretä yhtään. Sanotaan, että ei tuolleen voi olla oikeas työelämäs, oota vaan ku sinne pääset, ei voi olla noin pikkutarkka. Mutta mun mielestä nää asiat mistä sanon, on aivan perusjuttuja. Opettajakin sanoi, että minun ajatusmaailma on muita edellä joissain asiois. Miks mut tyrmätään suoraan eikä haluta edes ymmärtää? Minä ymmärrän kyllä muita, oikeasti. Jos et ole oppinut johonkin asiaan, on vaikeaa päästä irti tottumuksistaan. On mullakin tullut koulussa uusii juttui ja pitänyt niihin mukautua. Mut sit ku sanotaan etten mä voi olla semmonen ja tommonen niin kyl tulee melkose sorsittu olo. Päässä alkaa raksuttaa, oonko erilainen kuin muut, huonolla tavalla?

Pohdintojeni aikana huomasin iltalehden sivulla jutun perfektionismista. Ja kun tän jutun luin, pystyin samaistumaan joihinkin kohtiin. Ja tässä tekstiä jutusta:
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mistä sitten tietää, milloin täydellisyyden tavoittelu on mennyt liian pitkälle? Tässä yhdeksän varoitusmerkkiä liiallisesta perfektionismista.
1. Olet aina pyrkinyt miellyttämään
Perfektionismi saa usein alkunsa jo lapsuudessa. Vanhemmat ja opettajat kannustavat lapsia tekemään kovasti töitä, kehuvat menestyksestä ja pahimmillaan myös rankaisevat huonoista suorituksista. Siksi lapsi voi oppia, että saavutukset kuuluvat asiaan ja niihin on pyrittävä jatkuvasti. Ikävä kyllä jatkuva huippusaavutusten tavoittelu voi johtaa elinikäiseen turhautumiseen ja huonoon itsetuntoon.
- Täydellisyyden tavoittelu voi olla tuskallista, koska sen taustalla on usein sekä onnistumisen halu että huonosta menestyksestä johtuvien seurausten pelko, kuvailee psykologi Monica Ramirez Basco.
2. Tiedät perfektionismin satuttavan, mutta olet valmis maksamaan sen hinnan
Tyypillinen perfektionismi on valmis menemään jopa vaarallisen pitkälle välttyäkseen keskinkertaisilta tuloksilta. No pain, no gain -ajattelu on heille tyypillistä. Esimerkiksi töissä perfektionisti on usein ylisuorittaja.
- Perfektionisti tietää, että hänen tavoitteensa ovat stressaavia, eivätkä aina järkeviä, mutta hän uskoo niiden vievän tasolle, johon hän ei muuten pääsisi, sanoo psykologi David Burns.
3. Lykkäät asioiden aloittamista
Täydellisyyden tavoittelu voi itse asiassa olla juuri se asia, joka torppaakin menestyksen. Perfektionisti pelkää epäonnistumista, ja pelko voi estää tarttumasta toimeen. Yorkin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan varsinkin sosiaalista menestystä tavoittelevat perfektionistit tuppaavat jättämään tehtäviä myöhemmäksi, koska pelkäävät etteivät muut hyväksy heidän aikaansaannoksiaan.
4. Suhtaudut kriittisesti muihin
Muiden arvostelu on yleinen psykologinen puolustuskeino. Sen avulla torjutaan muissa esiintyviä piirteitä, joita ei hyväksytä itsessään. Perfektionistilla tällaisten piirteiden lista on pitkä, ja sen vuoksi vain harva ihminen välttyy heidän arvostelultaan.
5. Mustavalkoinen ajattelu
Monet perfektionistit eivät hyväksy lainkaan epäonnistumista. Sen vuoksi he ryhtyvät vain sellaisiin tehtäviin, joissa onnistuminen on varmaa ja välttävät riskejä. Riskien välttäminen voi kuitenkin vähentää kekseliäisyyttä ja luovuutta. Täydellisyyden tavoittelija haluaa kaiken, tai ei mitään. Sen vuoksi hän on valmis mihin tahansa päästäkseen tavoitteeseensa. Ei liene yllättävää, että esimerkiksi syömishäiriöt ovat yleisiä perfektionisteilla.
6. Et pysty avautumaan muille
Tutkija ja kirjailija Brene Brown pitää perfektionismia suojakilpenä, jonka taakse suojaudutaan satuttavilta asioilta. Samalla se kuitenkin haittaa yhteyden solmimista muihin ihmisiin. Perfektionisti pelkää epäonnistumista ja hylkäämistä, minkä vuoksi hän ei halua paljastaa muilla omaa haavoittuvuuttaan. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, ettei hän juuri puhu peloistaan ja epävarmuuksistaan kumppanilleen tai muille läheisilleen.
7. Otat kaiken henkilökohtaisesti
Perfektionisti ei kestä takaiskuja, koska ottaa sekä ne että mahdollisen arvostelun hyvin henkilökohtaisesti. Takaiskut lannistavat hänet, sen sijaan että ne antaisivat lisää sisua uutta yritystä varten. Jokainen epäonnistuminen vahvistaa hänen pahinta pelkoaan, sitä ettei ole tarpeeksi hyvä.
Keskustelussa perfektionistin saattaa tunnistaa siitä, että hän puolustautuu hanakasti pienintäkin arvostelua tai siksi tulkittavaa kommenttia vastaan. Silloinkin kun puolustautumista ei tarvita. Ärhäkällä reaktiollaan perfektionisti pyrkii paikkaamaan huonoa itsetuntoaan ja näyttäytymään muille menestyjänä.
8. Et ole koskaan tyytyväinen saavutuksiisi
Täydellisyyden saavuttaminen on mahdotonta. Sen vuoksi perfektionistilla on aina tunne, ettei ole vielä saavuttanut sitä, mitä haluaa. Esimerkiksi perfektionistiksi tunnustautuva menestyslaulaja Christina Aguilera on kertonut julkisesti, ettei mieti mitä on saavuttanut. Sen sijaan tähti pohtii asioita, mihin ei ole vielä kyennyt.
9. Iloitset muiden epäonnistumisista
Perfektionisti käyttää paljon aikaa ja energiaa epäonnistumista peläten. Sen vuoksi muiden mokat tuntuvat helpottavilta ja jopa ilahduttavilta. Niiden ansiosta voi ainakin hetkeksi unohtaa, mihin ei ole itse pystynyt. Ikävä kyllä vahingonilo vain vahvistaa perfektionistin kilpailunhalua ja mustavalkoisen tuomitsevaa ajattelua.
10. Jatkuva syyllisyydentunne
Perfektionisti voi vaikuttaa menestyjältä, mutta pinnan alla on paljon syyllisyyttä ja häpeää. Varsinkin silloin, kun menestystä tavoitellaan ulkoisten paineiden takia, altistaa se helposti ahdistukselle, masennukselle ja syyllisyydentunteille.
---------------------------------------------------------------------------------------------
Nämä kohdat osuivat joillain tavoin nappiin : 1, 3, 4, 8, 9  ja 10. Muut kohdat ovat ajan myötä muuttuneet, joskus on voinut olla jotain sellaista kyllä. Nämä kohdat mitkä kirjasin, eivät kuitenkaan 100% ole just minua. Joissain asioissa enemmän, joissain vähemmän. Myönnän kuitenkin joidenkin piirteiden minussa olevan. Ja eikös jo oo puol voittoo kun myöntää asiat? 

Jollain tasolla onjo haitallista liiallinen täydellisyys, aina ei tarvitse olla se ykkönen. Tokihan sellaisiakin hetkiä tulee, mutta aina ei pidä stressata sitä, että pitää päihittää muut. Itselläni on keskiviikkona tasokoe missä teen poron sisäpaistia, jota en ole koskaan tehnyt. Ja stressasin sitä ensin ihan törkeesti. Mutta päätin, että lähden soitellen sotaan. En tee minkäänlaista reseptiä itselleni, kastikkeenkin teen vaan mikä tuntuu sillä hetkellä oikealta. Teen mitä teen, teen mistä teen. Kunhan maku on hyvä! Jos tulee sanomista, niin opimpahan sitten, mitä oisin voinut tehdä lisää tai toisin. Ja tasokokeessa on kyse, että näytetään mitä osataan. Mistäs sitä tietää jos osaanki paistaa sen poron hyvin? Tai osaanki tehä kastikkeesta tosi hyvää? Tai mitä jos paistanki poron kuivaks klöntiks? Sit saan palautteen ja tiedon, mitä käytän ensikerralla. Vaikealta se voi tuntua, kun yrittää oikeasti saada hyvän aterian ja se menisikin iha plörinäks. Mut se mikä ei tapa niin vahvistaa.

torstai 7. marraskuuta 2013

Ja niin se valtasi mieleni..

Jaa mikä? No hermoromahdus...  Mä oikeastaan vähän odotinkin milloin se tulisi ja se tuli eilen. Koulussä keittiössä missä ollaan oltu tää viikko, on ollu jollain tapaa vähän ahistavaakin. Joidenkin mielestä tää voi olla pikkutarkkaa, mutta minusta nää hommat on perusjuttuja mitkä täytyy tajuta/osata. Esim. jos astianpesukone on täynnä ruuantähteitä ja vähän vaahtoaa, kun kermaa on jääny jonkuu kupin pohjalle. Miksi siitä ei tajuta vaihtaa vesiä? Tungetaa vaa astiaa toisesa perää pesuun vaa ja eipä ne kyllä pahemmi puhtaaks mäne.. Tai ennen tuota koneeseen laittoa se esihuuhtelu! Ja se saa olla +35 asteista, eikä enempää. Jos tuota korkeemmalla lämmöllä huuhtelee, kaik valkuaiset ja proteiinit palaa kiinni. Sama pätee kotioloissaki. Vaan ei, kaik laitetaa ilma huuhtelua koriin vaan.. Okei, ei kaikki näin tee, mutta suurin osa.  Mua rasittaa tällänen, kun ei välitetä... Ja meitä on melkee 20 ihmistä siinä keittiössä hääräämäs ja tuntuu siltä, et melkee kaik ajattelee näin:''kyllä joku muu ton asian hoitaa...'' ja sit jätetää asia siihen. Ja sit onki paikat iha päi helvettiä. Kun kaikki hoitaa oman hommansa keittiös ja siivoaa jälkensä, niin kaikki pysyy hyvänä.
Pikkutarkkaan hommaan liittyy myös lattian siisteys, kaappienaluset, hyllyt jne... Kaikkea voi tehdä keittiössä vaikkei olisi tekemisissä ruuanlaiton kanssa. Aina voi ottaa puhtaan rätin käteensä ja mennä pyyhkimään ovia jne.  

Ja ottaa pattiin myös asenteet. Just tuo, että ''kyl joku muu tekee..'', mutta sekin, ettei ymmärretä ottaa palautetta/ohjeita vastaan. Mulla kiehahti sievosesti , kun sanoin yhdelle ihmiselle (oisin voinu varmasti sanoa nätimminkin), että kalan voi suomustaa altaassa, ettei suomut lennä pitki maita ja mantuja. Ja mitä hän sanoo? ''Helpompaa suomustaa pöydällä''. Josta siis seuraa törkee siivo. Ja suomutha ei nii helposti lähe pinnoilta. Ja kun sanoin, että on ohjattu suomustamaan altaassa mitä saan vastaukseksi? :''Tee sit ite!'' Ja lyödää hanskat tiskiin ja haetaan kupillinen kahvia. Ensin en meinannu mennä, vaan kun näin, että toine oikeasti lähtee siitä niin sit pimahti. Minä mänin pesee käet, vetäsin hanskat kätee ja suomustin/fileoin kalan. Yksi kala oli fileoitu, muttei suomustettu. Ja kalaa oli vaikea suomustaa sen jälkeen... Ja siin vaihees nous itku kurkkuun ja oli pakko mennä käytävälle. Siellä sitten itkeä tihrustin aikani ja mänin takasi keittiöön. Juttelin sitten opettaja kanssa asioista. Hää sanoi, ettei mun pidä ajatella et mun pitäs tehä kaikki ite. Ja täytyy ymmärtää, ettei kaikilla ole kehittynyt samal tapaa ajattelu tapa kuten minulla. Ja ny tarkotan siisteyttä. Mutta sen on alettava kehittymään muillakin! Asiat pitää olla hanskat kun lähetään työssäoppimaan. Ja tuntuviksee on, että pitäs olla jo hallinnas, kun ollaan vielä aikuisopiskelijoita. Vaan oppia ikä kaikki nähtävästi..

Vaan jälleen kerran, voin olla tyytyväinen itseeni. Täytyy vaan itse muistaa, ettei tee toisten puolesta heidä hommiaan. Pitää keskittyä tekemään omat jutut hyvin. Mite muutekaa ihmiset oppisivat, ellei omista virheistään. 

Minunkin täytyy yrittää olla saamatta mitään hermoromahduksia. Mutta osa syy siihen on sekin, kun ahistaa, ettei osaa vielä niin paljon kun jotkut muut. Mutta eipä mun tarvitsekaan osata, aina voin opetella ja toistojen kautta osaan vasta tosi hyvin. Tuppaan olemaan liian ankata itselleni ja havittelen liikaa täydellisyyttä. Vaan kun en tahdo tehdä väärin...

To crack down: suffer a nervous breakdown, synonym: breakdown;



sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Voihan näppy!

Suurimmalla osalla meistä niitä on ollut enempi tai vähempi. Joillakin ne on kaikonnut murkkuiän jälkeen, joillekkin ne on jäänyt. 

Minulla näppyjä on ollu enempi tai vähempi, mutta viimeisen vuoden aikana, niitä on ilmaantunut poskiinkin, missä ei teininä ollut. Varasimpa siis ihotautilääkärille ajan, missä kävin viikko sitten maanantaina. Ja onneksi ei tarvinnut paljoakaan selitellä, kun hän määräsi mulle jykevimmän akne lääkkeen! Nimeltä Isotretinoin Actavis 20mg. Mä ku pelkäsin, et saan vaa jotai naamarasvaa... Popsimpa nuit pillereit sit joka päivä/1kpl 200 päivän ajan. Jonku ajan päästä naama kyl kuulemma kukkii entistä enemmän, mutta sitten se alkaa hiipumaan. Odotan siis toukokuun 15päivää innolla! Silloin loppuu kuuri ja pitäis olla siloposki. IIH! :--)

Mulla alkoi usko loppumaan täs joku aika sitten naamani suhteen. Tuntu ettei näpyt häviä mihkää vaik mitä tekee. Sit oli pakko varata sinne yksityiselle aika. Onneksi tein sen!
Oikeastaan olen nyt tuon lääkkeen saannin jälkeen puhunut enemmän avoimesti naamastani ja näpyistäni. Ehkä siksi, koska tiedän niiden lähtevän lääkkeiden avulla. Lääkäri sano ettei mun tartte ees uskoo että se toimii, koska se toimii. Sitten sanoi myös, että jos uskot että se EI toimi, se toimii silti. :)

Otin lähtö kuvan, ja meinasin ottaa joka viikko kuvat edistymisestä. Pohdin kyllä, pitäskö mielummi joka kuukaus. Mutta eipä siitä haittaakaan ole vaik joka viikko ottaaki. 

Mä niin odotan sitä päivää, ettei tartteis läntätä naamaan kauheasti peitevoidetta jne. Odotan oikeastaan sitä enemmän, ettei tartteis käyttää edes meikkivoidetta aina! Suoraan sanoen hävettää lähtä ilman meikkiä ihmisten ilmoille. Kun menin sinne lääkäriin, odotushuoneessa vastapäätä istuva nainen tuijotti mua. Käänsi aina päätä kun nostin katseeni lehdestä. Ja kyseessä oli vielä aineki nelikymppinen nainen. Kyl otti pattii, teki mieli sanoa etteikö oo koskaa nähny näppystä naamaa häh...

Mutta olo on suht helpottunut, kun tietää naaman ja selänki paranevan. Edelleeki kyl suihkun jälkeen tokasen ''ruma akka'' ääneen. Mut sit ku ei oo näppyi nii kauhiasti/ollenkaan, ei tartte totakaan tokasta. :----D