sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Niilo, joka mun elämääni tupsahti aikoinaan

Hih, ny on hyvä kirjotella rauhas, kun Nipatti män nukkumaan. Kerranki näin päin!

Kyllä sitä voi olla onnellinen pienistäkii asioista. Ainekii minä olen, tykkään pienistä huomion osoituksita. Toinen keittää teetä, on tyhjentänä astianpesukoneen, höpsöttelee jne. Ihan nämä perus jutut ja ne saa mut hyvälle mielelle. Vaikken sitä aina ilmi annakkaan, niin siten minä ajattelen. 

Ajattelen ehkä turhankin usein sitä, miten Niilon kans tutustuttiin, mitä aikoinaan juteltiin mesessä. Itse asias muistan tarkastikkin asioita mistä puhuttiin ja millaisilla sanoilla.
Olen jopa säästänyt muutamia  useita tekstareitaki. Hölmöä? Ehkäpä, mutta niitä on hauska lueskellä jälkeen päin. En tiijä tekeekö kukaan muu näin, eipä ole tullut puheen aiheeksi!

Tänä iltana jälleen kerran keskusteltiin syvällisiä asioita Niilon kanssa. Son jotenkin vapauttavaa ja turvallista, että pystyy toiselle puhumaan juuri niillä sanoilla kun haluaakin.
Välillä ihmettelen, mistä tää immeine oikee tupsahti. Just semmonen, mitä oon kaivannutkin. Ymmärtäväistä, sympaattista, osaavaa, KOMEAA, ihanaa jajaja. No, lyhyesti sanottuna olen siis kaivannut elämääni Niiloa. 
Mutta eipä nyt kehuskella liikoja, nousee viel jotain keltaista päähän. (no ei kai....) :--)

Onhan meissä jokaisessa huonojakin puolia, tai ei voi sanoa huonoja, kuulostaa liijan ankealta ja syyllistävältä. Sanotaanko, että ärsyttäviä.
Esimerkkinä voidaan ottaa melko ristiriitainen asia. Huumori.
Ainahan, kun ihmisiltä kyselee, millainen unelmien nainen/mies tulisi olla.
Useammat yleensä vastaavat, että huumorintajuinen. No, minullapa on sellainen mies, jolla sitä kyllä on. Mutta paha vaan, että on tullut huomattua etten itse sellaista edes omista.
Tai se on jossain erittäin hyvässä piilossa. Niilon huumori ei useinkaan muhun pure, siitä syystä, että otan sen turhan tosissani. Otan kyllä muidenkin huumori jutut tosissani. Ja jos itse letkautan jonkun hauskan jutun (itseni mielestä) kukaan ei naura! Harvoin käy niin, että joku erehtyisi nauramaan asialle tosissaan. Olen kyl parilta kaverilta kuullut, että ei ne mun jutuille naura, vaan mulle itelleni. No, onneks yksi yleisö ei petä ja se on mun sisko Jonetta. :D

Vähän lennettiin aiheesta kukkaruukkuun, mutta palatkaamme siis takaisin.
Mutta siis ne ärsyttävät piirteet, hmm.. Alussahan ne ovat yleensä suloinen piirre toisessa. Niitä katsoo läpi sormien. Mutta lopulta se totuus käy ilmi. Ei ne enää olekkaan niin suloisia. Toisaalta, jos on hyviä asioita siinä ohella, ei huonojen pitäisi haitata liikaa. Eihän meistä kukaan haluaisi olla aina niin ihana.

Ah ja voih. On se vaan niin hyvä, että on mies, jonka kanssa voi höpsötellä niin paljon kun haluaa. Eipä sitä muitten kanssa voikaan! Niilo on kyl hyvää juttu seuraa, vaikka se on sitä mieltä, ettei hää osaa keskustella oikee. Mut aina oppii toisesta uutta, ei piä olettaa aina toisesta jotain! Vaikka liian usein löytää itsensä siitä tilanteesta. Eiköhän jokainen meistä välillä. Hmhm, tulipa hömppähömppä kirjoitus. Mut kiva niitäkin on kirjotella :)

Nyt jos kömpis itekki nukkumaan. Siellä varmasti onkii jo hyvin lämmitetty sänky ja peitto!




Nannu&Nipa, mikä oiva pariskunta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti