keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Innostusta ja pohdinta avautumista

Mut otettiin keittiö puolen koulutukseen! JEIJ!

Ja selitystä sitten kehiin. Hain työkkärin kautta keittiö puolelle koulutukseen. (ajattelin suurtaulouskeittiö hommia jne). Laitoin hakemuksen n. 2 viikkoo sitten ja eilen sovin haastattelun tälle päivälle. Ja tänään se olikin ja haastatteliakin sanoi, ettei tässä ole mitään epäselvää, ilmoitan *en-nyt-muista-kenelle*, että otan sut tähän. 

Hän oli sitä mieltä et näytän enemmän sali ihmiseltä (tarjoilia) kuin keittiö (kokki). Hih, olihan se imartelevaa oikeastaan. Sitten me juteltii kaikkee muutakin kun asiaan kuuluvaa. Hän näytti missä artesaanit nykyään ovat, koska Taitolaa ei enää ole heidä käytös. Oli siis puhe aiemmin mun aikasemmasta artesanai koulutuksesta. :) Aivan mahtava juttu kaveri! Ja samainen ihminen antoi mulle stipendin, kun olin siel artesaani koulus viel. Ei tainnu enää muistaa. Ainaki mun muistaakseni hän oli se.... : D Mutta siis....:



VOIKO OLLA INNOSTUNEEMPI?!

Mun päivät on menny niiiiiiin hitaasti. Ei oo ollu niinkään tarkoitusta herätä aikaisin aamulla. Ei ole ollu kiire mihinkään, jotenka miksi nousisinkaan aikaisin? Mun ajan käyttö on koostunut enemmänki koneel olosta, siivoiluista, järjestyksen vaihosta. Eli melkee kotirouvana olosta.. Oonha mä kaupungillaki käyny ja porukoilki olin. Mut en mä oikee oo saanu itteeni niskastakaan kiinni ton liikkumise suhteen. No, sekin hoituu kun alan menee fillaril kouluu! (onko se mulle koulu?) 

Ah, jotenki nyt tuntuu siltä, että pääsen tavotteissa eteenpäin. Mä saan keittiö ihmiste koulutuksen. Wuhuu! Monesti oon miettiny, että miksi ihmees mä laitoin ekana hakuna sen lähihoitaja homman kun oisin laittana keittiö? Mutta, jossittelut ei auta ja tehtyä ei saa tekemättömäks. Ja mikään koulutushan ei mene hukkaan.

Must tuntuu paremmalta, kivemmalta, innostuneemmalta, kiinnostuneemmalta (ompas malta päätteitä.....) kuin silloin, kun pääsin lähihoitaja koulutukseen. Johtuu varmaan siitä, koska tiedän millaista keittiö/tarjoilu hommat on, edes jotenkin. Sitä hommaa kun on jo tehnyt edes vähän, on jo enemmä tietoo, ku lähihoitajan hommista aikoinaa, kun ei tienny sen työn teosta mitään. 

Ja uskallan jopa sanoa, että mua pelottaa ajatus lähihoitajan hommista nykyään. Pelotti oikeastaan jo koulussa. Sun käsissä on melkeempä toisen ihmisen henki ja terveys jjajaja...
Jos sä hoidat häntä väärin, siitä voi tulla vakavat seuraukset. Tai oikeastaan tuleekin jos väärin hoitaa. Ruokamaailmas täytyy varoa, ettei anna allergisiareaktioita aiheuttavia ruokia sellaselle kelle niitä reaktioit tulee. Muuten ei ole hengenvaaraa. Ainakin näin nopeasti ajateltuna.. Moni saattaa ajatella, et miks helvetis kävin ees lähihoitaja hommat loppuun ja miksi sinne menin kerta ajattelen noin. No, eka puolustus: olen nainen saan vaihtaa mielipidettäni. Toinen: asiat muuttuvat jollain tapaa ja ajatukset asioista. Mä halusin ensihoitajaks, mutta en sinne päässyt, kiinnostus meni. Mut sitten tajusin miten vaativaa hommaa se on. Ei must ehkä oliskaan siihen. Se, että sun käsissäs on oikeasti toisen henki, on pelottava ajatus. Mä en pelkää verta, neuloja, yrjöjä, isoja haavoja, paskaa/kusta. Mä pelkään tekeväni virheen. Mutta sanontahan on, että virheistä oppii. Mutten halua oppia sitä sillä tavalla, että joltain lähtee sen takia henki. En tiedä ymmärtääkö kukaan mun sanomisia/ajatuksia, mutta mä itse tiedän  mitä ajattelen ja se riittää.

Lähihoitaja koulu pisti ajattelemaan asioita. Tunnistin jopa uusia juttuja itessäni. Mä kykenen hoitamaan ihmisiä, kun mulla on paljon tietoa ja joku muu tukena. Eli itsenäiset päätökset ei ole sen puoleen mun paraspuoli. Sen Niiloki on huomannu, kun äiteeltä kysyn useasti mielipiteitä. Oon kyl koittana irrottautua siitä tavasta... Sanoin haastattelussakin siitä, että uskallusta ei ole tarpeeksi asioihin ja kyselen kauheasti vaikka mua on jo neuvottu. Mutta hän sanoi, ettei se ole huono asia. Kysyä pitää aina jos tuntuu siltä. Mut kyl sitä tuntee ittesä idiootiks....

Mun pitää nähtävästi kokea ne virheet, vaikka pelkään niitä. Mutta en haluaisi mitenkään pahoittaa kenenkään mieltä. ÄRH miten vaikeaa on tämä.
No, tiedämpä ainakin yhden tavoitteen tälle uudelle koulutukselle:


OPI TEKEMÄÄN PÄÄTÖKSET ITSE, VAIKKA SE PELOTTAAKIN.
Ihmisiä tässä kuitenkin ollaan, virheitä tekee kaikki...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti